Add Your Heading Text Here

Lintuveistokset esillä Kolmen kylän kierroksella

Ämpin silta vihittiin käyttöön viisi vuotta sitten. Sillan valmistuttua Kankaan – Ikolan kyläseura Tempaus Ylihärmästä sekä Alakylän kyläyhdistys ja Kleemola-Varpula-Varvaan kyläyhdistys Kauhavan puolelta ryhtyivät järjestämään yhteisiä pyöräilykampanjoita muun muassa maa- ja kotitalousnaisten Impinpäivänä. Näin syntyi ajatus Ämpin Impistä – näkötornista sillan kupeeseen. Matkan varrella näkötornihanke muuttui veistospuistoksi. Moottorisahaveistäjä Juhan Käkelän opastuksella syntyi komeita lintuveistoksia. UPM Kymmene lahjoitti puut ja veistäjät puolestaan lahjoittivat teoksensa yhteisötaideteokseen. Kurssin järjestelyissä oli yhteistyökumppanina Maaseudun Sivistysliitto.

Luvat veistospuiston toteuttamiseksi ovat kunnossa, mutta koska hankkeelle ei saatu rahoitusta, päättivät kylät hajasijoittaa veistokset kyliin ja kylätaloille. Ämpin sillan kupeeseen tulee taulu, jossa kerrotaan veistosten tarina.

Tekemistä ja näkemistä jokaiselle

Euroopan kulttuuriympäristöpäivän merkeissä sunnuntaina 11. syykuuta kello 12-15 järjestettiin Kolmen kylän kestävä kierros, jolloin Kotiseututalo Keskikankaalla, Kleemolan kylätalolla ja Alakylän kyläareenalla oli monenlaista tapahtumaa. Samalla kaikki veistokset olivat nähtävillä, osa jo sijoitettuna pysyvästi paikoilleen.

Keskikankaan kotiseututalo on jo sinänsä mielenkiintoinen vierailukohde. Lisäksi siellä pääsi kokeilemaan metallinetsintää, kierrätysaskartelua ja puujaloilla kävelyä.

Kleemolan kylätalolla tehtiin kivimaalausta ja sammaltöitä sekä tutustuttiin koneisiin, kudontatilaan ja taidenäyttelyyn.  Thermopolis Oy oli paikalla antamassa energianeuvontaa.

Alakylän kyläareenalla oli muun muassa biohiiletysnäytös, kasvivärjäystä ja ilmastopolku. Lammashakaan tutustututtiin jokirannan perinnepiotoopissa.

Tapahtumapäivän aikana oli lisäksi avoimet ovet useassa kohteessa. Menneen ajan asumiseen ja työkaluihin tutustuttiin Ristaniemen kotimuseossa ja Sippolan mäellä Kohtamäen tilalla vanhan sepän pajassa.

Luomukarjatila Anne ja Pojattutustuttiin kyyttöihin ja hevosiin sekä tehtiin ostoksia tilapuodista.

Kleemolassa oli avoimet ovet ovat Jaakko Mäkisen Peltomarketissa.

Jokaisella kylätalolla jaettiin tietoa Outdooractive-sovelluksen käytöstä ja saatiin Ekoroskin kierrätysohjeita. Jokaisella kylätaloilla oli myös kahvio ja arvontaa. Arvonnan tuotto käytetään veistosten kyltitykseen ja infotaulun valmistamiseen Ämpin sillan läheisyyteen. 

Yhteistyössä kyläyhdistysten kanssa päivän tapahtumatarjonnasta vastaavat Aisaparin Kylille-hanke ja Härmänmaan 4H-yhdistyksen Juurille-hanke.

Kolmen kylän kestävä kierros -tapahtumaa suunnittelemassa Veeti Jaskari (vas.), Päivi Kultalahti, Aapeli Mäkinen, Sini Sippola, Teemu Passi ja Katja Jaskari.

Scroll to Top