Evijärven kylät
Evijärvi - kolmen maakunnan risteyksessä
Alapää
Evijärven Alapään kylän alueeseen kuuluvat Vasikka-aho, Lahdenkylä, Kerttuankylä, Sydänmaankylä, Karvonen, Rouvi, Kattilakoski, Hevosaho ja Latukka.
Alapää on Evijärven suurin kylä.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sanonta pitää hyvin paikkansa Evijärven Alapäässä, jossa Lahdenkylästä käytetään nimitystä Vasikka-aho, joka varsinaisesti on kylän kauppapaikan nimi.
Evijärven Alapään kyläyhdistys toimii kyläyhdistyksenä, kokoontumistiloina ovat Alapään Nuorisoseura ja Sopulan tilat. Alapään kyläyhdistyksellä, Alapään nuorisoseuralla ja Sopulalla on omat hallituksensa, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä.
Kylä sijaitsee kolmen maakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rajapyykillä. Kantatie 68 halkoo kylää.
Varsinaista tunnusta tai tunnuslausetta kylällä ei ole, mutta kylää on puhuteltu Vapaavaltio Vasikka-ahoksi. Osuuskunta Vasikka-ahon kehityksen omistama kokoontumistila Sopula kuvaa nimeltäänkin alueen sopuisuutta. Kylän jääkiekkojoukkueen nimenä on ollut Alapään Karvaajat.
Vasikka-aho ennen ja nyt (Facebook)
Haapajärvenkylä
Evijärven Haapajärvenkylän alueeseen kuuluvat Haapajärven lisäksi Lassila, Kautiainen, Millasnoori, Rammasnoori, Mustala, Esankangas ja Kuivanen.
Haapajärvenkylä on viiden järven kylä.
Kylä on muodostunut Mustajärven ja Haapajärven väliselle kannakselle. Viiden kilometrin säteellä ovat myös Ruuhijärvi, Vähäjärvi ja Paskosenjärvi. Norijoki laskee Evijärveen, joten vesireittiä pääsee merelle saakka.
Haapajärven rannassa on Vasikkaniemen uimaranta ja virkistysalue. Vasikkaniemessä on kota ja venelaituri. Kylän yhteinen kokoontumistila on metsästysseuran maja, jonka pihapiiriin kyläyhdistys on rakentanut vajan. Museona toimivaan vajaan on koottu erilaisia vanhoja maatalous- ja kotitalousesineitä, mittava lasipullojen kokoelma sekä vanhoja asiakirjoja. Kylässä on myös vanha, 1893 rakennettu tuulimylly. Jalkamylly on saatu lahjoituksena museomyllyksi ja siirrettiin Kautiaiseen 1957.
Haapajärvenkylää on sanottu kettukyläksi, kylä on tunnettu turkistarhauksesta ja aktiivisesta yrittäjyydestä. Parasta kylässä on yhteishenki, kyläläiset ottavat yhteiset asiat omakseen. Kylään on hyvä tie ja etäisyys keskustaan sopiva.
Ina
Inankylä sijaitsee Evijärven pohjoisrannassa, ja sieltä avautuvat kauniit rantamaisemat, myös kylän nuorisoseuran pihamaalta.
Kylältä on 15 kilometriä Evijärven ja Kaustisen keskustaan ja 50 kilometriä Kauhavan keskustaan.
Evijärven Inankylän Nuorisoseura on perustettu vuonna 1978 ja seurantalo on rakennettu vuonna 1951.
Järvimaisema luo leimansa kylämaisemaan, kylässä on uimaranta sekä venesatama ja Inan kyläseuran laavu. Alueelta on löytynyt useita kivikautisia asuinpaikkoja, jotka on merkitty museoviraston arkeologiseen kohdetietokantaan.
Jokikylä
Jokikylä sijaitsee Evijärvellä Välijoen varrella, joka laskee Lappajärvestä Evijärveen. Kylässä toimii aktiivisesti Jokikylän Kylätalo ry, joka on perustettu vuonna 1991.
Kylätalo on rakennettu 1980-90-lukujen taitteessa ja sitä on laajennettu 2000-luvun alussa. Istumapaikkoja on 95 hengelle ja astiasto 100 hengelle. Pihapiirissä sijaitsee kymmenmetrinen kota. Kyläläiset järjestävät bingoa joka viikkoa ja myös miesten saunailtaan kokoonnutaan viikoittain.
Vuonna 2017 järjestettiin kuudetta kertaa Lasten maatalousnäyttely elokuussa. Tapahtumapaikkana toimii kirpputori Agatha ja näyttelyssä on esillä maatilan koneita ja eläimiä, joihin lapset saavat tutustua. Myös myyjiä on kokoontunut paikalle ja tapahtuma on kerännyt paljon vieraita.
Kirkonkylä
Kirkonkylän alueella sijaitsevat kunnantalo, urheilukenttä, Evijärven puurakenteinen ristikirkko, kirkkomuseo, uittomiespatsas, limonaaditehdasmuseo, tähtitorni ja leirintäalue.
Kylässä viihdytään hyvien palveluiden vuoksi, palveluita tarjoavat mm ravintola, kaksi pankkia, vaatetusliike, päivittäistavarakauppa, rakennustarvikeliike, autokorjaamo ja rengasliike, pizzeria, sähköliike, valokuvaamo, kaksi kahviota ja apteekki. Kylältä löytyvät omat erikoisliikkeensä myös kodinkoneille, urheilutarvikkeille sekä kalastukseen ja metsästykseen.
Kirkonkylään kuuluu myös Kuoppa-aho, jossa sijaitsevat koulukeskus ja kirjasto.
Evijärven Kirkonkylässä toimiva Evijärven Nuorisoseura on perustettu 1896 ja seurantalo sijaitsee keskustan alueella. Talo on rakennettu monessa osassa vuosien 1967 ja 1978 välisenä aikana. Nuorisoseurantalo on kooltaan yksi Suomen suurimmista, pinta-alaltaan se on lähes 2000 neliömetriä ja juhlijoita mahtuu tilaan 2300.
Talossa on mm kaksi isoa salia, keittiö sekä kokous-ja saunatilat. Talosta löytyy myös äänentoisto- ja discolaitteet. Lisäksi talossa on liiketila, joka on vuokrattu kuntosaliyritykselle. Nuorisoseurantaloa voi vuokrata näyttelyiden, messujen, kokouksien, yleisötilaisuuksien sekä perhejuhlien pitopaikaksi.
Kivijärvi
Kivijärvenkylä sijaitsee Evijärvellä, etäisyyttä on kuntakeskukseen 10 kilometriä ja Kauhavan keskustaan 35 kilometrin. Kivijärven kylään kuuluvat Pietilänmäen, Möngin, Paalasen, Lepistönmäen ja Kivijärvenmäen kylät.
Evijärven Kivijärvenkylän Kyläyhdistys ry on perustettu vuonna 2004. Kokoontumistilana toimii Kivijärven Nuorisoseura. Talo on rakennettu 1960-luvun alussa.
Kylässä on kirkasvetinen järvi ja sen rannalla kylän sauna.
Särkikylä
Särkikylä sijaitsee Evijärvellä ja siihen kuuluvat Särkikylän lisäksi Ylipään, Alapään, Tervaskankaan, Saukon, Sammalojan ja Pitkäsalon kylät. Särkikylän kyläseura on perustettu vuonna 1968.
Kylätalona toimii entinen työväentalo vuodelta 1937. Talo oli yli kymmenen vuotta tyhjillään ja se ajautui huonoon kuntoon, kunnes kyläläiset kunnostivat sen talkoovoimin.
Kylässä toimii ala-aste ja esikoulu vanhassa koulurakennuksessa, joka vihittiin käyttöön vuonna 1932. Koulua on remontoitu talkoilla vuonna 2002 ja koululaisten ruoka valmistetaan omassa keittiössä.