AITIO – Avaa Ikkunoita Taitoon, Intoon ja Osallisuuteen

aitio-hanke 005

Hallinnoija: Järvilakeuden kansalaisopiston kannatusyhdistys ry
Yhteyshenkilö Leea Keto

Aitio-hankkeen tavoitteena on esittävien taiteiden avulla vahvistaa paikallisten yhteisöjen identiteettiä sekä lisätä yksittäisten asukkaiden ja yhteisöjen keskinäistä luottamusta ja yhteistyötaitoja. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä Aisaparin alueen teatteritoimintaa ja muita esittäviä taiteita.  Aitio tulee sanoista avaa ikkunoita taitoon, intoon ja osallisuuteen.

Hankevetäjä Jarmo Kumpula laskee, että Aisaparin – Alajärven, Evijärven, Kauhava, Lapuan, Lappajärven ja Vimpelin alueella on useita satoja erilaisia esittävän taiteen ryhmiä, teatteriporukoita, kuoroja, musiikki- ja tanssiryhmiä.

–Alueen teatteriryhmillä on jo vuosia ollut aktiivista näyttelijävaihtoa. Yhteistyötä voitaisiin syventää muillakin alueilla. Yhdessä neuvotellen voitaisiin sovitta esitysaikatauluja siten, että päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin. Ryhmillä voisi olla yhteistä tekniikkaa. Lavasteita ja puvustusta voitaisiin koota yhteen, siten, että ne olisivat kaikkien alueen toimijoiden käytössä. Tarpeistosta voitaisiin laatia luettelo sekä varaus- ja vuokrauskalenteri, visioi Jarmo Kumpula.

Yhteistyössä alueen toimijat voisivat järjestää myös erilaisia koulutustapahtumia tai kursseja. Yhteistyössä alueella voitaisiin myös kokeilla uudenlaisia toimintatapoja. Hankkeessa paneudutaan myös esiintyjien ja yleisön väliseen vuorovaikutukseen.

Kumpula suunnitelmissa on myös yhteisen gaala-tapahtuman järjestäminen vuosittain.

–Gaalassa voitaisiin nostaa esiin ja palkita alueella toimivien esittävien taiteiden harrastajia, esimerkiksi harrastajateattereiden roolisuorituksia tai nimetä vuoden esiintyjäryhmä.

Aitio-hankkeen uutisia voi seurata blogissa osoitteessa nettiaitio.net.

Hankkeen kustannusarvio  120 000,00 €
Tuki (eu+valtio+kunta) 108 000,00 €
Yksityinen rahoitus  12 000,00 €

Hankeaika  1.1.2016-31.12.2019 
Toteutusalue: Alajärvi, Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi, Lapua, Vimpeli

Kotisivu

Scroll to Top