Aisaparin ohjelmakausi 2023 – 2027 täydessä vauhdissa

Aisaparin ohjelmakauden 2023 – 2027 Virtaa uusissa uomissa -strategian toteuttaminen on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Hankehakemusten vastaanotto aloitettiin kesäkuussa 2023 ja Aisaparin hallitus aloitti päätöksenteon syyskuussa 2023. Vuodenvaihteessa toimitettiinkin mittava määrä hakemuksia ELY-keskukselle laillisuustarkastettavaksi. Yritystukien osalta laillisuustarkastus aloitettiin tammikuussa ja kehittämishankkeiden osalta toukokuussa 2024. Nyt kun ollaan joulukuun alkupäivissä, on hankkeita vastaanotettu yli 260 kappaletta. Myönteisiä päätöksiä on tehty 133, yritystuista 64 päätöstä ja hanketuista 69 päätöstä. Hankehakujakso on juuri päättymässä ja siksi valmistelussa on tällä hetkellä yli 50 hanketta.
Hanketuista on kappalemääräisesti suurin osa yleishyödyllisiä investointeja, pienempiä ja suurempia, yhteensä 50 kpl ja kehittämishankkeita on rahoitettu yhteensä 15. Yritysryhmähankkeiden valmistelua on tuettu kolmessa hankkeessa ja koulutushankkeita on tähän menneessä rahoitettu yksi.
Yritystukien osalta uudet pientuet ovat kiinnostaneet. Eri kokoisia käynnistämis- ja kehittämishankkeita on rahoitettu 37 kpl. Myös yritysten investoinnit ovat kiinnostaneet, sillä myönteisiä tukipäätöksiä on tehty yhteensä 27. Omana kokonaisuutenaan yritysten siirtymistä uusiutuvaan energiaan on rahoitettu kolmessa hankkeessa. Pienet yritystuet ovat innostaneet uusia yrittäjiä, myönteisiä tukipäätöksiä on tehty 23 aloittavalle yrittäjälle.
Hakemusten vastaanotto jatkuu. Vuoden 2025 ensimmäiset hakujaksot sekä hanke- että yritystukien osalta päättyvät helmikuun lopussa. Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat toimijat!
Mervi Niemi-Huhdanpää
toiminnanjohtaja

Niityt osana elävää kulttuurimaisemaa
Niityt osana elävää kulttuurimaisemaa -tilaisuus Tiistaina 28.4. klo 16.00, Vasunmäentie 94, 62100 LapuaTule tutustumaan niittyjen perustamiseen ja kulttuurimaiseman hoitamiseen Setälän kiinteistöllä.Teorian lisäksi tehdään myös maastotöitä asiantuntijoiden opastamana.Kahvitarjoilu. Tervetuloa!Ilmoittautuminen: marko.ammala@aisapari.net tai 040 8306541Tilaisuuden järjestää: Kestävien yhteisöjen purot -hanke ja Lapuan ympäristöyhdistys yhteistyössä

Parasta puolukasta -seminaari 26.3.2026
Tule kuulemaan, miksi puolukkaa kannattaa poimia ja popsia! Leader Aisaparin Puolukka-tiedonvälityshanke järjestää torstaina 26.3.2026 klo 9-15.30 Evijärvellä ravintola TuuHetissa seminaarin, jossa kootaan yhteen ajankohtaista tietoa puolukasta, metsiemme terveellisestä supermarjasta. Päivän alkajaisiksi jaetaan hankkeen resepti- ja tarinakilpailun palkinnot. Mitä hyvää puolukan käytöstä on ja millaisilta sen terveyshyödyt näyttävät uusimman tutkimuksen valossa? Kuulemme myös, miltä metsiemme supermarjan

Tervetuloa Kylä kutsuu – Tulevaisuusiltaan!
Tervetuloa mukaan Kylä kutsuu – Tulevaisuusiltaan keskiviikkona 6.5.2026 klo 18–20 (Elinkeinotalo, Seinäjoki). Illan aikana kuullaan tarinoita, ajatuksia ja käytännön esimerkkejä siitä, mistä kylien tulevaisuus syntyy. Tilaisuus on Tulevaisuuden kylä 2.0-hankkeen päätöstapahtuma, jossa jaamme pilottikylien opit ja parhaat käytännöt myös muiden kylien ja toimijoiden hyödynnettäväksi. Ohjelma: Simo Ralli: Kylä kutsuu – Maapaikan ostajan opas tarinoina ja

4K kiertää kylillä ja vahvistaa kokonaisturvallisuutta
4K-Kyvykkäät ja kestävät kumppanikylät -hanke on Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmän yhteisesti toteuttama ja EU:n osarahoittama, kylien varautumista ja kriisinkestävyyttä kehittävä projekti, joka edistää kylillä asujien yhteisöllisyyttä ja tukee kylien kykyä selviytyä tulevaisuuden haasteista. Yhteistyö kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa tehtävässä valmiussuunnittelussa on noussut yhdeksi hankkeen keskeisistä painopisteistä. Viranomaisyhteistyötä toteutetaan muun muassa osallistumalla maakunnallisen kyläturvallisuusryhmän ja kuntien valmiussuunnitteluun. Ryhmän

Aisapari-pöydissä tehtiin Leader-toimintaa tutuksi
Aisapari järjesti vuoden alkajaisiksi kymmenen Aisapari-pöytää, joissa kerrottiin toiminnan tuloksista ja tulevista tapahtumista. Aisapari ry on vuonna 1999 perustettu Leader-ryhmä, joka edistää maaseudun elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja kestävää kehitystä Etelä-Pohjanmaan pohjoisosan kuudella paikkakunnalla. Vuosi 2026 on merkittävä juhlavuosi, sillä Leader-toiminta Suomessa täyttää 30 vuotta. Aisaparin perustehtävänä on kannustaa alueen asukkaita, yhdistyksiä ja yrityksiä kehittämään omaa aluettaan

Älykäs kylä-suunnitelmat jakoon!
Tulevaisuuden Kylä 2.0 -hanke alkoi ystävänpäivänä 2024 tilaisuudella, jossa kylät saivat ilmoittautua mukaan hankkeen pilottikyliksi ja valita kehittämistyöhön teemaksi energian, digin tai imagon. Hankkeen aikana kylien kanssa on tehty Leader-ryhmien ja kylätoimijoiden väliset kumppanuussopimukset ja useiden eri työpajojen tuotoksena pilottikylät ovat tehneet omia Älykäs kylä -suunnitelmiaan. Näistä markkinoinnin ja kehittämisen avuksi tehdyistä suunnitelmista kuulemme otteita