Vauhtia valokuiturakentamisen suunnitteluun ja toteutukseen

Vauhtia valokuituun -hanke tarjoaa tukea valokuituverkkojen suunnitteluun ja toteutukseen koko maakunnassa

– Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat nyt ja tulevaisuudessa yhä tärkeämpia niin kotitalouksille kuin yrityksille. Halusimmepa tai emme, niin asiat ovat siirtymässä netiin ja asioiden hoitaminen hankaloituu, mikäli yhteydet eivät toimi. Kiinteä yhtyeys on luotettava, laadukas ja nopea, emme voi turvautua pelkästään langattomaan tekniikkaan, toteaa tietoverkkoasiantuntijana Vauhtia valokuituun -hankkeessa palveleva Heikki Pellonpää.

Vuoden 2019 lopussa Etelä-Pohjanmaalla oli kiinteän laajakaistan (nopeus 100 Mbit/s) piirissä 40 prosenttia alueen talouksista, kun koko Suomen osalta luku oli 64 prosenttia.

Leader Aisapari, Leader Kuudestaan, Leader Liiveri ja Leader Suupohja ovat saaneet rahoituksen Vauhtia valokuituun -hankkeelle ELY:stä Etelä-Pohjanmaan alueellisesta maaseutuohjelmasta. 

Hankkeen tavoitteena on saada valokuitu mahdollisimman monen eteläpohjalaisen yrityksen ja asukkaan saataville. Erityisesti halutaan tavoittaa ne alueet, joilla valokuituverkon kattavuus on huono. Tavoitteena on lisätä asukkaiden ja yritysten tietoisuutta valokuituverkon eduista ja kartoittaa alueita, joille verkon rakentaminen olisi mahdollista. Tavoitteena on myös edesauttaa verkkojen rakentamishankkeiden syntymistä sekä jo olemassa olevien verkkojen hyödyntämistä.

Hankkeeseen palkattiin kaksi tietoverkkoasiantuntijaa. Heikki Pellonpää palveli Aisaparin ja Kuudestaan alueilla eli Alajärvi-Vimpeli-Lappajärvi-Evijärvi-Kauhava-Lapua ja Alavus, Kuortane, Soini ja Ähtäri. Pellonpään siirryttyä toisiin tehtäviin kannattaa Aisaparin alueella olla yhteydessä Mervi Niemi-Huhdanpäähän.

Mikko Ojainväli työskenteli Leader Liiverin, Leader Suupohjan ja Isokyrön alueella. Hänellä on laaja tietämys ja yli 33 vuoden työkokemus tietoverkoista. Hankkeen loppuvaiheessa on lisäksi tehty kylien digikatselmuksia Mika Ahosen avustuksella.

– Hyvät yhteydet ovat perinteiseen infraan verrattava asia. Alueen asukkaiden tulisi nähdä kauemmaksi kuin nykyhetkeen. Kiinteistöjen ja alueiden arvoon vaikuttaa myös tietoliikenneverkkojen olemassaolo, tietoverkkoasiantuntijat painottavat

Hankkeen työntekijät kannustavat kaikkia valokuituverkosta kiinnostuneita olemaan rohkeasti yhteydessä.
–Neuvomme ja annamme tukea hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen. Tehtävämme on olla tukemassa ja auttamassa hankkeen käynnistämisessä sekä loppuunsaattamisessa.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja  Mervi Niemi-Huhdanpää
p. 0500 765 871
mervi.niemi-huhdanpaa(a)aisapari.net

Scroll to Top