Pienhankerahoitusta osallistaviin tapahtumiin

pienhankerahoitusta
Kauhavalla syyskuussa pidetyssä Yhdistysten illassa pohdittiin mm. yhdistysten erilaisia rahoitus- ja avustustenhakumahdollisuuksia. Aisaparin pienhankerahoitus on yksi sellainen!

Aisaparin seuraava yleishyödyllisten kehittämis- ja investointihankkeiden sekä pienhankkeiden haku päättyy 2.12. Rahoitusta voi hakea mm. yhdistysten ja yhteisöjen järjestämiin osallistaviin tapahtumiin. Hankkeen kustannusarvion tulee olla 2000-8000 €, ja siihen voi saada Aisaparilta 90 % tuen.

Osallistavalla tapahtumalla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa osallistujat ovat aktiivisesti mukana yhteisessä ohjelmassa tai toiminnassa, ja tapahtuman aikana tulisi tuottaa jonkinlainen yhteinen tuotos, kuten kylätaideteos tai jonkinlainen suunnitelma. Tapahtumien tarkoituksena ei voi olla vain esim. esiintyjän tai puhujan hankkiminen, vaan tapahtuman pitää olla osallistava. Tapahtuman tulee olla myös kaikille avoin.

Ole yhteydessä Aisaparin Ellinoora Takalaan tai Mervi Niemi-Huhdanpäähän, jos sinulla on idea osallistavalle
tapahtumalle.

kosmetiikkaa pöydällä

Puolukka on monikäyttöinen supermarja

Aisaparin hallinnoima Puolukka-tiedotushanke osallistuu Evijärven Hämärille kaupoille perjantaina 18.9. Hoitola Sarikossa on kello 16-20 testattavana hoitoöljyjä, voiteita, seerumeita ja saippuoita, joissa on ainesosana puolukka. Luvassa on myös tarjoilua. Hankkeen koordinaattori Arja Raatikainen lupaa lisäksi vinkit, miten itse voi valmistaa puolukasta ja parista muusta ainesosasta hoitavaa kasvonaamiomassaa. Jaossa on myös Parasta puolukasta -reseptivihkosta, joka tuotettiin hankkeessa

Read More »

Vimpelin kyläturvallisuuspöytä kutsuu kyläläisiä

Varautuminen on yhteistyötä, jossa kylät, järjestöt ja viranomaiset yhdessä vahvistavat alueensa varautumista ja valmiutta toimia erilaisissa tilanteissa. Viranomaisilla on häiriötilanteissa oma lakisääteinen roolinsa ja tehtävät, kun taas kylien varautuminen perustuu vapaaehtoisuuteen, yhteisöllisyyteen ja paikallistuntemukseen. Kun roolit on puhuttu selväksi ja tehtävät sovittu yhdessä, häiriötilanteissa toimiminen on sujuvampaa. Näistä rooleista ja yhteisistä pelisäännöistä keskustellaan tiistaina Vimpelissä

Read More »
mainos

Kestävien yhteisöjen purot – katse vesiin

Leader Aisaparin Kestävien yhteisöjen purot -hanke on ollut kuluvan kesän aikana mukana useissa tapahtumissa nostamassa esiin vieraslajien torjunnan tärkeyttä ja tuonut esiin luonnon monimuotoisuutta edistäviä toimia Leader Aisaparin alueella. Loppukesästä erityisesti jättipalsamia voi havaita runsaasti vesistöjen ja ojanvarsien läheisyydessä. Tämän kasvukauden torjunta alkaa olla jo myöhäistä, mutta kasvupaikat kannattaa merkitä muistiin ja tarttua torjuntaan heti

Read More »

Yhteinen kota kokoaa Savonkylän väkeä yhteen

Lappajärven Savonkylän metsästysseura toteutti hankkeen, jonka tavoitteena oli rakentaa seuran pihapiiriin yhteisöllinen kokoontumispaikka. Hanke toteutettiin suunnitelman mukaisesti ja lopputulos on ollut onnistunut jopa yli odotusten. Laavu rakennettiin seuran jäsenten talkootyönä. Työhön kuului valmiin kotapaketin kokoaminen, perustusrakenteiden tekeminen, rakennuksen maalaaminen sekä ympäristön siistiminen. Ennen hanketta alueella ei ollut yhteisöllistä kokoontumispaikkaa, joka olisi ollut vapaasti eri käyttäjäryhmien

Read More »
Saunamökki

Kauhajärven VPK sai uudet kokous- ja saunatilat

Kauhajärven VPK ry:n hanke uusien kokoontumis- ja saunatilojen rakentamiseksi on valmistunut. Hankkeen lähtökohtana oli tarve saada yhdistykselle nykyaikaiset ja toimivat tilat, sillä aiemmat tilat olivat vaurioituneet kevättulvassa eivätkä enää vastanneet VPK:n toiminnan tarpeita. Hankkeessa rakennettiin kokonaan uusi kokous- ja saunarakennus. Rakennustöihin kuuluivat muun muassa perustusten ja rungon rakentaminen, sisätilojen toteutus, sauna-, LVI- ja sähkötyöt sekä

Read More »
lampi

Hevosten uittopaikka valmistui Kortesjärvelle

Kortesjärven hevosjalostusyhdistys ry:n toteutti hevosten uittopaikkahankkeen, jonka  tavoitteena oli rakentaa alueelle paikka, joka tarjoaa hevosharrastajille uusia mahdollisuuksia hevosten kesäaikaiseen valmentamiseen ja kuntouttamiseen. Uittopaikka palvelee Kortesjärven lisäksi laajemmin koko Kauhavan alueen hevosharrastajia. Sopiva paikka löytyi Koivikontien läheisyydestä. Sijainti mahdollistaa hyvän kulkuyhteyden autolla ja tarjoaa riittävästi tilaa uittopaikan ympärille. Uittopaikka on noin 100 metriä pitkä ja 10

Read More »
Scroll to Top