Lappajärven Ampujat nykyaikaisti ilma-aseratansa

Harrastajamäärät kasvussa

 Lappajärven Ampujat ry on saanut päätökseen hankkeen, jossa seuran ilma-aserataa laajennettiin ja nykyaikaistettiin. Rata sijaitsee Kotiahonkujalla vanhassa lukiorakennuksessa, jossa seura on toiminut vuodesta 2015.
Hankkeen keskeisin uudistus oli viiden uuden elektronisen taululaitteen hankinta. Seuralla oli ennestään kaksi vastaavaa laitetta, joten nyt radalla on yhteensä seitsemän modernia ampumapaikkaa. Samalla vanha tauluseinä rakennettiin uusiksi talkootyönä, ja luotiloukut tilattiin valmiiksi leikattuina rakennussarjoina, jotka seura kokosi itse.
Hankkeen toteutus sujui suunnitelmien mukaisesti, ilman yllätyksiä. Uusien laitteiden myötä seuran toiminta on saanut selkeän piristysruiskeen: erityisesti junioritoimintaan on tullut uusia harrastajia, ja myös kokeneempia ampujia on palannut lajin pariin. Lisäksi radalla on jo järjestetty kaksi Suomen Ampumaurheiluliiton Pohjanmaan alueen kivääriampujien tehoryhmän leiriä.
Seura tähtää nyt entistä aktiivisempaan kilpailutoimintaan ja suunnittelee järjestävänsä ensimmäiset viralliset kilpailut uudistetulla radalla syksyllä 2025.

Nuoria ampujia.
Uusien laitteiden myötä seuran toiminta on saanut selkeän piristysruiskeen: erityisesti junioritoimintaan on tullut uusia harrastajia.
Scroll to Top