Kylien lähipalvelut -tilaisuus Lappajärvellä

Maaseutu muuttuu siinä missä sen asukkaatkin ja jotta elämisen mahdollisuudet voisivat säilyä, tai jopa parantua, tarvitsemme uudenlaista ajattelua ja innovaatioita.

Itäkylän nuorisoseurantalolla Lappajärvellä kuullaan to 18.9.2025 kylien muuttuvista lähipalveluista ja niiden tulevaisuuden näkymistä. Illan alustuksissa kuullaan tärkeää ja ajankohtaista asiaa muun muassa myyntiautomaateista ja jätehuollosta sekä mietitään yhdessä millaisia uusia toimintoja ja yleishyödyllisyyttä voitaisiin saavuttaa jakamistalouden avulla.

Kello 18 alkavaan tilaisuuteen toivotaan paikalle kaikkia kylien kehittämisestä kiinnostuneita, tule sinäkin mukaan keskustelemaan ja esittämään omat toiveesi paikalliselle kehittämiselle!

Kestävien yhteisöjen purot -hankkeen tilaisuudessa Lapuan Tiistenjoella maaliskuussa keskusteltiin lähikaupoista. Kuva: Aisapari
Scroll to Top