
Lähde reitille ”Nelimarkan maisemiin”, ”Häjyjen Härmänmaalle” tai kiinnostaako ”Ripakopallinen risainia” tai ehkä ”Lennokas matka – syöden ja juoden”. Nämä Aisaparin alueen kulttuurimatkailureitit on työstetty Aisaparin hallinnoimassa Kulttuurikuokka – paikalliskulttuurin osaamista, kokemuksia ja kumppanuutta -hankkeessa 1.9.2022 – 31.12.2024.
Hankkeessa työstettiin toistakymmentä reittiä. Edellä mainittujen lisäksi ”Härmä, kirves ja perkeles”, ”Pohjalaistalot pyöräillen”, ”Alajärven ympäri – Aallon ja Nelimarkan jalanjäljillä”, ”Elämyksiä lakeudella”, ”Sisustajan unelma”, ”Kraatterireunan jalokivet” ja ”Itsenäisyyden aamuhämäristä nykypäivään”. Osan reiteistä voit tehdä pyöräillen, jotkut reiteistä ovat parhaimmillaan ryhmämatkoina. Matkailija voi poiketa kunkin reitin kaikissa kohteista tai poimia kohteet oman mieltymyksensä mukaan, ja tehdä kohteista tarvittavat varaukset.
Kaikki reitit löytyvät käyttäjälle maksuttomasta Outdooractive-sovelluksesta.
Hankkeen teemallisiin työpajoihin osallistui 41 eri yritystä tai yhdistystä. Työpajoihin, opintoretkille ja kohdevierailuille osallistui 289 henkilöä. Kouluttajana oli Arja Kortesluoma Korpur Oy:stä.
Hankkeen aikana kahdeksan yritystä rekisteröityi Visit Finland Data Hub’iin. Lisäksi 13 toimijaa sai Welcome Cyclist – Tervetuloa pyöräilijä -merkin. Yhdeksän henkilöä suoritti Suomen turvallisuusalan keskusliiton (SPEK) Matkailualan turvallisuuspassi -koulutuksen.
Kulttuurikuokka -hankkeen työpajoihin osallistuneet yritykset ja yhdistykset olivat erittäin sitoutuneita toimintaan. Hanke antoi hyvän pohjan alueen kulttuurimatkailualan edelleen kehittämiseen.

Kulttuurikuokka kehitti kulttuurimatkailua ja loi reittejä
Lähde reitille ”Nelimarkan maisemiin”, ”Häjyjen Härmänmaalle” tai kiinnostaako ”Ripakopallinen risainia” tai ehkä ”Lennokas matka – syöden ja juoden”. Nämä Aisaparin alueen kulttuurimatkailureitit on työstetty Aisaparin hallinnoimassa Kulttuurikuokka – paikalliskulttuurin osaamista, kokemuksia ja kumppanuutta -hankkeessa 1.9.2022 – 31.12.2024. Hankkeessa työstettiin toistakymmentä reittiä. Edellä mainittujen lisäksi ”Härmä, kirves ja perkeles”, ”Pohjalaistalot pyöräillen”, ”Alajärven ympäri – Aallon ja
Onko kulttuurimatkailu kadottanut eteläpohjalaisuuden?
Onko kulttuurimatkailu kadottanut eteläpohjalaisuuden? Eteläpohjalaisuuden teemat eivät näy alueen kulttuurimatkailussa. – Eteläpohjalaisen identiteetin ja imagon välillä ilmenee ristiriitaisuutta, joka on herättänyt painetta niiden väliselle uudelleenmäärittelylle, toteaa FM Rauni Rannanjärvi. Rannanjärvi on tehnyt aiheesta pro-gradu-tutkielman, jossa hän tarkastelee tämän ristiriitaisuuden vaikutuksia alueen omaleimaisen kulttuuriperinnön hyödyntämiseen ja ilmenemiseen maakunnan kulttuurimatkailussa. Rannanjärvi toteaa, että eteläpohjalaisuuden teemoja hyödynnetään

Nauti kauniista maisemista ja oman alueen matkailuhelmistä
Aisaparin Kulttuurikuokka-hankkeessa mukavia kulttuurimatkailukohteita on koottu teemallisiksi reiteiksi. Monet reiteistä ovat janareittejä. Useimmat reitit voit toteuttaa yksin tai pienellä ryhmällä, osa on suunniteltu ryhmämatkaajille.

Lähde mukaan Taiteiden reitille toukokuussa
Aisaparin kulttuurimatkailuhanke, Kulttuurikuokka, järjestää opintomatkan Taiteiden reitille Kammista Skantziin sekä Pramia Oy:n tiistaina 21. toukokuuta.
Opintomatkalta haemme oppia kulttuurimatkailusta ja reiteistä.