Kauhavalainen tislaamo tähtää maailmalle 

Häjy Distilling Company Terhi Mäkelä
Terhi Mäkelä

Ennen Häjy Distilling Companyn perustamista, Terhi ja Keijo Mäkelällä oli jo aiempaa kiinnostusta alkoholijuomien valmistamista kohtaan. 

—  Olemme tehneet kotiviinejä omaan tarkoitukseen ja naapurit ovat aina niitä kehuneet. Kiinnostus on laajentunut siitä alkoholijuomien laadukkaaseen valmistukseen, joka onkin johtanut meidät moniin maihin, viinitiloille ja tislaamoille, Terhi Mäkelä kertoo. 

Meijeriin uutta elämää 

Lopulta vuoden 2020 joulukuussa Häjy Distilling Company perustettiin virallisesti. Tislaamotoimintaan sopivat tilat löytyivät Kauhavalta, jossa vanha jykevä meijerirakennus oli seisonut jo pitkään tyhjillään. Yrityksen ensimmäinen vuosi kului haku- ja lupa prosessien käsittelyssä, kunnes laitteet hankittiin yritykselle vuoden 2022 heinäkuussa. Saman vuoden elokuussa Häjyn Loitsu-gin saapui Alkon hyllyille. 

—  Olemme olleet valtavan otettuja siitä, miten paikalliset ottivat heti Loitsun omakseen. Kauhavan Alkossa saatiin välillä myydä “eioota”. Alkuvaiheessahan me vielä olemme tuotannon suhteen, kun olemme ehtineet olemaan varsinaisessa toiminnassa vasta noin puolitoista vuotta, toteaa Terhi Mäkelä. 

Priimaa pukkaa tulemahan 

Nuoresta iästään huolimatta yrityksellä on jo useampi saavutus vyön alla. Loitsu on voittanut kuusi alkoholijuomiin liittyvää palkintoa: vuonna 2022 kultaa, vuonna 2023 kultamitalin ja kaksi pronssimitalia ja tänäkin vuonna jo hopeaa ja pronssia. Loitsun lisäksi Häjy valmistaa tynnyrikypsytettyä Luote-giniä ja Puro-vodkaa, joista Puro on napannut alkuvuoden aikana hopeamitalit Lontoosta ja Berliinistä ja Luote pronssimitalin Lontoosta. Suunnitelmissa tislaamolla on myös oma viski. 

—  Luote ja Puro löytyvät tällä hetkellä Alkon tilausvalikoimasta ja ovat tilattavissa verkkokaupan kautta lähi-Alkoon, Mäkelä vinkkaa. 

Myös kulunut kesä oli kiireistä aikaa. Kesäkuussa vietettävien Kauhavan kädentaitoviikkojen aikaan panimoa pidetiin auki viikon jokaisena päivänä Häjyn pitkät pidot -teemalla. Ohjelmaan kuului luonnollisesti myös ulkoalueen festariteltta esiintyjineen. Lisäksi osallistuttiin useisiin kesätapahtumiin, kuten Pirulan viinitilan Muinaistulien yö -tapahtumaan, Iisalmen Madfestiin sekä Kauhajoen Nummijärvellä järjestettyyn Nummirockiin, jossa pienpanimoilla ja -tislaamoilla oli oma juomatelttansa. 

Tulevaisuudessa siintää oma tislaamobaari ja maailman valloitus 

Häjy Distilling Company Terhi MäkeläAisaparilta Mäkelät hakivat tukea vuonna 2021 tislaukseen tarvittavien laitteiden hankintaa varten. Aisaparin tarjoama rahallinen avustus ja vinkit ovat Terhin mukaan olleet todella hyödyllisiä ja tärkeitä yrityksen alkutaipaleella. 

Haaveissa Terhillä ja Keijolla on avata tislaamobaari Kauhavan vanhan meijerin tiloihin ja perustaa meijerin yhteyteen myymälä, jossa kaupataan paikallisten pienpanimoiden ja tislaamoiden tuotteita. Pidemmällä aikavälillä Häjyn tavoitteena olisi saada tuotteensa Alkon vakiovalikoimaan ja laajentaa toimintaansa maailmanlaajuiselle tasolle.

Häjy Distilling Companyn voittamat palkinnot

Vuonna 2022
Häjy Loitsu Gin: Gin of the Year-kilpailu kultamitali 

Vuonna 2023
Häjy Loitsu Gin: Women’s Wine and Spirit Awards-kilpailu kultamitali
Häjy Loitsu Gin: International Wine and Spirit Competition, pronssimitali Gin & Tonic-kategoriassa
Häjy Loitsu Gin: London Spirit Competition pronssimitali 

Vuonna 2024 
London Spirits Competition
Häjy Puro Flavoured Vodka: hopeamitali 
Häjy Luote Barrel aged Gin: pronssimitali 
Häjy Loitsu Gin: hopeamitali 

Craft Spirits Berlin 
Häjy Puro Flavoured Vodka: hopeamitali
Häjy Loitsu Gin: pronssimitali 

Häjyn alku

Häjyn alku hankkeessa haetaan investointitukia alkoholin valmistusprosessien laitteiden hankintaan.Alkoholin valmistusprosessit ovat mäskin valmistus, käyminen, tislaus, suodatus ja pullotus. Kaikilla prosesseille tarvitaan omat astiat ja laitteistot. Prosessit mietitään myös ympäristöystävällisestä näkökulmasta, kuten esimerkiksi jäädytykseen käytetään jokivettä.Tavoitteena on hankkia kestävät, prosessiin parhaiten sopivat ja laadukkaat laitteet. Tuotantoprosessin kalustossa voidaanhyödyntää mm. maatalouden ja maitotuotannon astioita ja tankkeja. Pienmaitotiloja

Read More »
Scroll to Top