Maaliskuussa Alajärvelle avattu yhteisöllinen työtila HUBI25 on vajaassa vuodessa osoittanut olevansa tarpeellinen palvelu. Hubi25 on avoin ja maksuton työn tekemisen tila etätyöläisille, yrittäjille ja opiskelijoille. Sieltä löytyvät ergonomiset työpisteet, sohva ja pari keinutuolia rennompaan työskentelyyn, taukotila, kahvia / teetä ja upea järvimaisema.
HUBI25 kokoaa ihmisiä yllättävän laajalta alueelta. Hubissa säännöllisimmin työskentelevät asuvat joko Alajärvellä tai lähikunnissa. mutta erityisesti loma-aikoina vakituisia asiakkaita on jo eri puolilta Suomea ja ulkomailta. Yhteisöllisessä työtilassa onkin mahdollista tutustua ihmisiin eri organisaatioista ja taustoista. Osalle asiakkaista juuri tämä uusien kohtaamisten mahdollisuus on syy tulla töihin hubiin kotitoimiston sijaan. Toisaalta HUBI25 on myös rauhallinen työpaikka, jota arvostaa moni vakituinen asiakas.
HUBI25:n kehittämiseen on saatu vuoden rahoitus Etelä-Pohjanmaan liitolta. Rahoitus on mahdollistanut toimintamallin kokeilun. Tarvittavat investoinnit on rahoittanut Järviseudun koulutuskuntayhtymä JAMI, joka on myös hallinnoinut kehittämishanketta. Yhteisömanageri Aana Vainio kertoo, että hankintoja on tehty asiakkaita kuunnellen. Työpisteiden määrää on myös mahdollista lisätä nykyisestä seitsemästä, jos tarvetta ilmenee.
Vaikka kehittämishanke ja kokoaikaisen yhteisömanagerin pesti päättyy vuoden lopussa, HUBI25:n ovet pysyvät edelleen auki. Tilassa voi työskennellä arkisin klo 9–15, useimmiten ovet avataan kuitenkin jo kahdeksalta. Hankkeessa toimineen kehittämistiimin jäsenet jatkavat tilassa yhteisömanagereina ja järjestävät siellä tapahtumia. Mukaan tiimiin on saatu myös Alajärven kaupunki. JAMI:n lisäksi Hubi25-tiimiin osallistuvat organisaatiot ovat Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Järvi-Pohjanmaan yrityspalvelu oy ja Aisapari ry.
”Ensimmäisen vuoden aikana Hubi25:n merkitys ja vaikutus alueelle alkaa tulla näkyviin”, kertoo yhteisömanageri Aana Vainio JAMI:lta. ”Samalla esiin on tullut myös uusia kehittämistarpeita, joissa Hubi25 voisi olla toiminnan alustana.” Monipaikkaisten asukkaiden tarpeisiin ja palveluihin kannattaa panostaa, koska alueella vierailevat käyttävät täällä rahaa. Uudet yrittäjät hyötyvät yhteisöllisestä työtilasta ja siihen liittyvästä digistudio StudioH25:stä sekä muista Hoiskontie 25:n kehittämiskeskuksen palveluista. Yrittäjiä palvelevan toimistohotellin pilottikokeilu voidaan toivottavasti toteuttaa pian. Tulevan vuoden aikana selvitetään myös monipaikkaisten asukkaiden aluetaloudellisia vaikutuksia.