Aisaparin Kylille III-hankkeen kulunut vuosi on ollut työntäyteinen. Hankkeen neljä pääteemaa; Osaava ja osallistava kylä, Kiertotaloutta kylille, Hyvinvoivat kylät ja Arjen turvaa kylille ovat näkyneet monella tavalla kuluneen vuoden tilaisuuksissa ja tapahtumissa yhteistyössä eri yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kylille III-hanke on Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien; Kuudestaan, Liiverin, Suupohjan ja Aisaparin yhteinen hanke, jota jokainen Leader-ryhmä toteuttaa itsenäisesti.
Viime vuosina elämäämme rajoittanut pandemia, helmikuussa alkanut Ukrainan sota sekä yleinen energiaan ja erityisesti sähköenergiaan liittyvät murheet ovat havahduttaneet meitä tarkastelemaan varautumistamme ja valmiuksiamme kriisitilanteissa.
Kylille-hanke on pitänyt 72 tuntia- varautumiskoulutuksia jo muutaman vuoden eri puolilla Aisaparin toiminta-aluetta. Koulutuksia järjestetään edelleen, mikäli kyläyhdistykset tai muut yhdistykset ovat asiasta kiinnostuneita.
Lähiluontokohteissa
Luonnossa liikkuminen tuo pirteän mielen ja hyvin vointia koko kropalle. Kylistäkin löytyy monia mukavia retkeilykohteita. Kylille-hanke, yhteistyössä Reitistöt ja luontopolut näkyväksi -hankkeen kanssa, järjesti laavutapahtumakierroksen Aisaparin alueen lähiluontokohteissa.
Kymmenen Aina oikealla polulla -laavutapahtumaa kokosi nuotiopiiriin lähes 400 liikkujaa. Tapahtumissa opastettiin OutdoorActive-sovelluksen käyttöön. Käyttäjälleen maksuton maailmanlaajuinen sovellus opastaa reiteille ja käyntikohteisiin yhtä hyvin lähimaastossa kuin kauempanakin liikuttaessa.
Merellisiä tuulahduksia tutustumisretkillä
Joskus on lähdettävä omasta kylästä kauemmaksi, jolloin saa ideoita omaan kylätoimintaa ja näkee omankin kylän uusin silmin. Yhteistyössä Leader Aisaparin ja Leader Karhuseudun rahoittaman ja Suomen Kylien hallinnoiman Vetovoimainen ja vastaanottava kylä -hankkeen kanssa Porin Reposaareen järjestetyllä reissulla oli mukana linja-autolastillinen innokasta kyläväkeä.
Kylille-hankkeessa järjestettiin tänä vuonna toinenkin reissu. Kaskisiin ja Sälgrundin majakkasaarelle suuntautuneen reissun teemana oli kestävä matkailu. Linja-auto oli viimeistä paikkaa myöten täynnä myös tällä reissulla.
Monenlaista näkemistä ja uusia ideoita oli kotiin tuomisina niin Reposaaren reissulta kuin myös Kaskisista ja Sälgrundin majakkasaarelta.
Onnellisten jokilaakso
Euroopan kulttuuriympäristöpäivän teemana tänä vuonna oli Kestävä perintö.
Teemapäivän merkeissä kolme kauhavalaiskylää Ämpin sillan molemmin puolin tempaisivat 11. syyskuuta järjestäen Kolmen kylän kestävä kierros -tapahtuman. Siltayhteyden myötä Kauhavan Alakylän kyläyhdistyksen, Kleemola-Varpula-Varvaan kyläyhdistyksen ja Kangas-Ikola kyläseura Tempauksen yhteistyö on tiivistynyt. Kylät kutsuvatkin aluettaan Onnellisten jokilaaksoksi.
Yhteistyössä tapahtuman järjestämisessä kylien kanssa oli Kylille-hankkeen lisäksi Härmänmaan 4H:n Juurille-hanke. Lisäksi mukana oli Thermopolis antamassa energiansäästövinkkejä sekä kierrätyksestä kertovaa materiaalia Ab Ekorosk Oy:ltä. Tapahtuman keskuspaikkoina samaan aikaan olivat Kotiseututalo Keskikangas Ylihärmässä ja Kauhavalla Kleemolan kylätalo ja Alakylän Kyläareena.
Kyliä yhdistävä Ämpin silta vihittiin käyttöön viisi vuotta sitten. Silta on yhdistänyt kolmea kylää muun muassa pyöräilytempausten merkeissä.
Ajatus näkötornin saamisesta Ämpin sillan kupeeseen eli vahvana, mutta kun näkötorni osoittautui kustannuksiltaan liian mittavaksi, vaihtui näkötorni veistospuistohankkeeksi. Aisapari on ollut yhteistyössä kylien kanssa viemässä ideaa eteenpäin ja Maaseudun Sivistysliiton Yhteinen ympäristö -hankkeesta saatiin ammattilainen vetämään veistoskurssia.
Moottorisahaveistäjä Juha Käkelän opastuksella syntyi lintuveistoksia, jotka veistäjät lahjoittivat yhteisötaideteokseen. Veistoskurssilla olivat mukana Satu Koivikko, Aapeli Mäkinen, Ari Laine, Anu Rinne, Kari Alahuhta, Risto Uitto, Sini Sippola, Miia Vistbacka ja Maaret Hongisto. Puut veistoksiin lahjoitti UPM Kymmene.
Veistosten sijoittaminen Ämpin sillan alueelle yhtenäiseksi veistospuistoksi olisi ollut kyläyhdistyksille iso investointi, kun avustuksia hankkeeseen ei saatu. Niinpä kylät päättivät sijoittaa yhteisötaideteoksen veistokset kylätaloille ja niiden läheisyyteen. Veistoksia on muun muassa Kleemola-Varpula-Varvaan kyläyhdistyksen ylläpitämällä Korkeakallion laavulla. Näin sijoitettuna veistokset kannustavat kyläläisiä ja matkailijoita kiertämään alueella ja tutustumaan kyliin.
Teemapäivänä tapahtumapisteissä pääsi tutustumaan muun muassa kasvivärjäykseen, biohiiletykseen, sammaltöiden tekemiseen, metallinetsintään sekä osallistumaan kierrätysaskarteluun tai juuresdominon pelaamiseen.
Mahdollisuus oli myös tutustua Ristaniemen kotimuseoon ja vanhaan sepän pajaan Kohtamäen tilalla Sippolan mäellä. Avoimet ovet olivat myös Jaakko Mäkisen Peltomarketissa ja Luomukarjatila Anne ja Pojat, kutsuivat tutustumaan lähiruokaa tuottavalle tilalle. Lampaita sai käydä silittelemässä jokirannan lammashaan perinnebiotoopissa. Keskikankaalla sai tutustua nosturiautoon ja puhetta piisasi myös valkoisen David Brown-traktorin äärellä.
Aina oikealla polulla -kierros keräsi väkeä lähilaavuille tutustumaan Outdooarctive-sovellukseen.