Aisaparin vuosi 2024: Ennätystahti hankkeiden ja yritystukien käsittelyssä

Aisaparin hallituksen hankekäsittelyt ja päätöksenteko ovat edenneet ripeästi vuoden 2024 aikana. Yritys- ja hanketukihakemuksia on vastaanotettu ennätysmäärä, ja päätöksiä on tehty nopeasti. ELY-keskuksen laillisuustarkastukset ovat sujuneet sutjakkaasti, ja maksatukset ovat lähteneet tehokkaasti käyntiin. Aisaparin toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää kiittää aktiivista aluetta ja yhteistyökumppaneita menestyksekkäästä vuodesta.

Aisaparin hallituksen hankekäsittelyt ja päätöksenteko sekä sen jälkeen tehty ELY-keskuksen laillisuustarkastus ovat edenneet sutjakkaasti vuoden aikana. Kaikkien tukien osalta päätöksiä on saatu nopeasti, vaikka yritystukien osalta laillisuustarkastettuja päätöksiä aloitettiin tekemään helmikuussa ja kehittämishankkeiden osalta vauhtiin päästiin toukokuussa. Maksatukset ovat lähteneet tehokkaasti käyntiin niin hanke- kuin yritystukienkin osalta.

Hakemusten määrä on yllättänyt positiivisesti. Hallituksen kokoukset ovat olleet työntäyteisinä, hankkeita on arvioitu Aisaparin “Virtaa uusissa uomissa” -strategian pohjalta.  Hanketukihakemuksia on vastaanotettu vuoden 2024 loppuun mennessä 99 kpl ja yritystukihakemuksia 107 kpl, yhteensä 206 hakemusta. Vertailun vuoksi kaudella 2014–2022 hanketukihakemuksia vastaanotettiin yhteensä 343 kpl ja yritystukihakemuksia 205 kpl.  

Vuoden 2024 aikana tehtiin 72 myönteistä päätöstä hanketuista, joista, kehittämis- ja koulutushankkeita 21 kpl ja yleishyödyllisiä investointihankkeita 53 kpl.  

Kehittämis- ja koulutushankkeisiin sisältyvät sekä yleishyödylliset, että elinkeinolliset kehittämishankkeet. Mukana on myös hankkeita, joilla on koottu yhteen yrityksiä yhteisten kehittämisideoiden äärelle, yritysryhmähankkeiksi.  Hankkeissa kehitetään muun muassa matkailua, vastuullisuutta, uusiutuvaa energiaa, monipaikkaisuutta, nuorten yrittäjyyttä, kulttuuria.  

Aisaparin alueella on aina tuettu paljon yleishyödyllisiä investointeja. Myös vuoden 2024 aikana niitä on rahoitettu kappalemääräisesti kaikkein eniten. Tällä ohjelmakaudella erillisinä hankkeina rahoitetaan myös pieniä, alle 8.000 euron hankkeita.  Pienissä hankkeissa on rahoitusta myönnetty muun muassa turvallisuuteen ja energiatehokkuuteen sekä harrastustoiminnan kehittämiseen liittyviin toimenpiteisiin. Isommissa hankkeissa tehdään isompia remontteja ja rakentamista. Isompina yleishyödyllisinä investointihankkeina on rahoitettu ympäristöön ja viihtyvyyteen sekä harrastustoimintaan liittyviä hankkeita.  

Myönteisiä päätöksiä yritystuista, vuoden 2024 aikana, on tehty 72 kpl. Päätöksistä pientukia eli käynnistys- ja kehittämistukia on myönnetty 40 kpl ja yritysten investointihankkeita 32 kpl.  

Käynnistämistukiin sisältyvät suunnittelutuki sekä osa- ja kokoaikaisen yrityksen käynnistämistuki. Käynnistämistukiin kuuluvat myös kokeilutuet sekä yritystoiminnan että maatalouden osalta. Kehittämistukiin kuuluvat valmistelutuet sekä varsinaiset kehittämistuet. Kaikkia näitä pieniä yritystukia on Aisaparin alueella haettu ja myönnetty. Pientukiin kuuluu myös yritystoiminnan käynnistäminen omistajanvaihdoksen avulla. Tuohon teemaan liittyviä hakemuksia ei vielä ole päästy käsittelemään.  

Yritystuet ovat aktivoineet erityisesti aloittavia yrityksiä, ja myönteisiä tukipäätöksiä aloittaville yrityksille on tehty 25 kpl (vrt. 2014–2022: 29 kpl).  Rajoituksina tälle ohjelmakaudelle ovat tulleet yritysinvestointien koon rajoittaminen max. 100.000 euroon ja se, että rahoitettavien yritysten henkilöstön määrä ei saa ylittää 5 henkilötyövuotta Rajoituksista huolimatta investointihakemuksia on haettu ja myönnetty yli 30 kappaletta. Rajoitukset ovat tuoneet mukanaan uusia toimijoita ja uusia hakijoita onhan myös hakemusten alarajaa laskettu siten, että se tällä hetkellä on 5.000 euroa. Erityisenä investointitukimuotona tälle ohjelmakaudelle on ollut mahdollisuus tukea investointeja uusiutuvaan energiaan, jopa siinä tapauksessa, että investointeihin ei liity muuta rakentamista, remontointia tai kone- ja laitehankintoja.  

Kokonaisuutena voisi todeta, että koko Aisaparin alue on aktiivinen. Sekä hanke- että yritystukia on myönnetty eri puolille aluetta, jokaiseen kuntaan ja lähes jokaiseen kylään.  

Kuten isosta hankemäärästä voi arvatakin, on Aisaparin myöntövaltuus myös käytetty tehokkaasti.  Myöntövaltuuden sidonta oli vuoden 2024 lopussa 93 %. Käyttämätön myöntövaltuus siirtyy käytettäväksi vuoden 2025 hankkeisiin eli kaikki eurot Aisaparin alueen käyttöön.  

Aisaparin strategian tavoitteena on, että painopisteeseen monimuotoisten yhteisöjen virta, kohdennetaan julkisesta tuesta 60 % ja monimuotoisen talouden virta –painopisteeseen 40 %. Tältä osin tavoitteiden toteutumisen edistyminen on hyvällä mallilla. Vuoden 2024 loppuun mennessä on yhteisö -painopisteen toteuma 57 % ja talouden osalta vastaava luku on 43 %.

– Vuosi 2024 on ollut hankerikas ja olemme ylpeitä tästä aktiivisesta alueesta. Kiitämme asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme sekä Aisaparin omaa hallitusta ja henkilökuntaa heidän panoksestaan strategian toteuttamiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi, iloitsee Mervi Niemi-Huhdanpää, Aisaparin toiminnanjohtaja.

Ryhmä vaeltaa metsäpolulla

Retkeillään!

Aisapari on käynnistänyt kesän ajaksi retkeilykampanjan, jolla kannustetaan lataamaan Outdooractive-sovellus ja tutustumaan alueen luonto- ja kulttuurikohteisiin. Kaikkien Suomen luonnon päivään elokuun loppuun mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan retkeilyaiheisia palkintoja.  Vastauslomake löytyy artikkelin painikkeesta tai  linkistä bit.ly/polulta.  Kampanjan tueksi on valmistettu Eräjonttu-hahmo, josta voi poimia koodin sovelluksen lataamiseksi. Jontun voi tavata alueen kirjastoissa. Lisäksi toivomme,

Read More »

Osallistu kylätalokartoitukseen ja rakenna turvallisempaa arkea kylällesi!

Mihin teidän kylällänne kokoonnutaan, jos esimerkiksi sähköt katkeavat pitkäksi aikaa tai vesihuollossa on häiriö? Kylätalokartoituksessa kerätään tietoa kylien yhteisöllisistä tiloista, joita voidaan käyttää häiriötilanteissa kokoontumiseen. Kylätalokartoituksen avulla vahvistatte kylänne varautumista. Samalla varmistatte, että myös viranomaisilla on tarvittavat tiedot toimia tehokkaasti, jos jotain sattuu. Jokaisen kylän vastaus on tärkeä! Kylätalokartoitus etenee seuraavasti: Keskustelkaa kylällä yhdessä ja

Read More »
työpaikkahakemus

Tule Aisaparille hankevetäjäksi

Leader AISAPARI on paikallinen kehittämisyhdistys, jonka toimialueena ovat Alajärven, Kauhavan ja Lapuan kaupungit sekä Evijärven Lappajärven ja Vimpelin kunnat. Hankimme alueen käyttöön Outdooractive-lisenssin muutama vuosi sitten REILU-hankkeessa (Reitistöt ja luontokohteet näkyviksi) ja siitä lähtien on järjestelmään syötetty sisältöä alueeltamme – reittejä, käyntikohteita ja palveluja – noin 800 kappaleen verran. Kooste kohteista löytyy Aisaparin kotisivun intolinkki-alasivulta https://www.aisapari.net/intolinkki/

Read More »
peltomaisema

Vastaa kyselyyn härmäläisyydestä!

Olemme kiinnostuneita kuulemaan teidän ajatuksianne lyhyen kyselyn muodossa. Kysymyksiä on 25 kappaletta ja vastaamiseen ei mene kauaa. Kyselyn tuloksia käytetään esiselvityshankkeessa Härmät ja härmäläisyys, ja niiden avulla tuotetaan sisältöä kesällä pidettävään paneelikeskusteluun. Vastaamalla voit myös tuoda esiin omaa näkemystäsi alueen kehityksestä ja sen nykyisestä tilasta. Vastaa kyselyyn! Härmät & härmäläisyys -esiselvityshanketta hallinnoi Leader Aisapari ja sen

Read More »
Poika ja haavi

VIKKAA hanke näkyy ja kuuntelee

Aisaparin esiselvityshanke VIKKAA on mukana kesän aikana lukuisissa alueen tapahtumissa. Tavoitteena on saada selvitettyä kalastuselinkeinon tilannetta ja virkistys- ja vapaa-ajankalastuksen osalta taas saada käsitys millainen vaikutus kalastuksella on alueiden elinvoimaisuuteen ja vetovoimatekijöihin. Tavoitteena on myös selvittää millaisia investointeja alueella ammattikalastajat ja vapaa-ajankalastajat kaipaavat. Olemme mukana näissä tapahtumissa:  24.5. Vetouistelun Pohjanmaa Cup, venesatama, Hoiskontie 11, Alajärvi, alk. klo

Read More »
peltomaisema

Härmät & härmäläisyys

Tule mukaan luomaan yhteisöllisyyttä ja vahvistamaan härmäläisyyttä! Härmät ja härmäläisyys ovat tunnettuja vahvasta yhteisöllisyydestään, rikkaasta kulttuuriperinnöstään ja perinteistään. Härmäläisyys ilmentää paikallista identiteettiä, jossa korostuvat yhteistyö, avuliaisuus ja ylpeys omasta kotiseudusta. Härmän asukkaat arvostavat perinteitä ja yhteisiä tapahtumia, jotka tuovat yhteen eri sukupolvet ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Hankkeessa luodaan paikallisten toimijoiden verkosto, joka keskittyy Härmään ja härmäläisyyteen.

Read More »
Scroll to Top