Aisapari

Bändileirihankkeen ohjausryhmä kokoontui tammikuussa Tallinnassa.Vas. Mervi Niemi-Huhdanpää, Riikka Pehkonen, Kirsti Häkkinen, Terje Aus, Susanna Mäki-Oversteyns ja Leea Keto. 

Parikymmentä 10-15 -vuotiaista nuorta pääsee mukaan huhtikuussa Saarenmaalla järjestettävälle bändileirille. Ilmoittaudu mukaan vaikka HETI!

Suomalaiset Leader-ryhmät Aisapari ja Mansikka sekä virolainen Saarte Kostöökogu ovat allekirjoittaneet sopimuksen nuorille suunnattujen bändileirien järjestämisestä vuosina 2018 – 2020. Aisapari hallinnoi omalla alueellaan ”The FinEst Band Camp” -hanketta ja mukana nuorten leirihankkeen toteuttamisessa on Järvilakeuden kansalaisopisto.

Hankkeessa järjestetään kaikkiaan viisi nuorten bändileiriä. Ensimmäinen leiri on Saarenmaalla 19.–22. huhtikuuta 2018. Leirille mahtuu mukaan kultakin alueelta parikymmentä 10–15-vuotiasta nuorta. Myös aloittelijat ja uudet harrastajat ovat tervetulleita! Nuorten soittajien lisäksi leirille lähtee mukaan paikallisia musiikinopettajia.

Ensi syksynä leiri järjestetään 19.-22-10. Suonenjoella ja elokuussa 2019 Aisaparin alueella.

Lokakuussa 2019 on vielä virtuaalileiri, johon kaikki yhteistyökumppanit osallistuvat ja päätösleiri on Virossa kesäkuussa 2020.

Viron Saarenmaalla toimiva Leader-ryhmä on kehittänyt vahvasti alueensa bändileiritoimintaa ja haluaa jakaa osaamista suomalaisten kumppanien kanssa yhteisten leirien merkeissä. Myös Järvilakeuden kansalaisopistossa on vuosien kokemus bändileirien järjestämisestä Härmässä ja Lappajärvellä.

Hankkeen tavoitteena on hyvien käytäntöjen vaihtaminen, kansainvälistyminen, verkostoituminen ja yhteistyö myös hankkeen jälkeen.

Hankkeen ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Tallinnassa tammikuussa. Kokoontumisen aluksi kertoi Kristine Hindriks Maaseutuministeriöstä Viron kansainvälisestä hanketoiminnasta. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi valittiin Terje Aus, varapuheenjohtaksi Kirsti Häkkinen ja sihteeriksi Mervi Niemi-Huhdanpää. Heidän lisäkseen ohjausryhmään kuuluvat Martti Nõu, Riikka Pehkonen, Esa Isosaari, Päivi Kultalahti ja Leea Keto.

Leirille toivotaan ilmoittautumisia 9.3. mennessä. Järvilakeuden kansalaisopiston sivulta leiri löytyy kurssinumerolla 1101306 ja lisätietoa saa Jari Rannajärveltä puh. 0400 219 640.

Katso TÄSSÄ LINKISSÄ video Saarenmaalla viime syksynä pidetyltä leiriltä.

Lisätietoja myös FACEBOOKISSA