Aisapari

Leader Aisaparin perinteisiä kyläviikkoja vietetään jälleen lokakuun lopulla. Tapahtumaviikot käynnistyvät lauantaina 20.10. Lehtimäen nuorisoseuran syystempauksella, jossa on tarjolla muun muassa ohrapuuroa ja munkkeja. Samana päivänä on Alajärven Luoma-aholla kello 15 alkaen kyläelokuvafestivaali, joka järjestetään nyt kuudetta kertaa. Tapahtumassa palkitaan parhaat tubevideot ja päätteeksi on Pinkku Pinskun Meet&Greet.

Ruoka on merkittävässä osassa kyläviikkojen ohjelmassa: lauantaina 27.10. järjestetään Kauhavalla kansainvälinen Kulttuurikattila-tilaisuus, jossa jaetaan rokkaa soppatykistä ja saadaan monen maan maistiaisia niin ruokalajien kuin kulttuurinkin muodossa. Kädentaitojakin pääsee harjoittamaan ja lapsille on omaa ohjelmaa. Kaikille avoimeen maksuttomaan tapahtumaan toivotaan osallistujia laajalti yli kunta- ja kulttuurirajojen.


Kiinnostaako hyönteisravinto tai -kasvatus? Härmänmaan 4H-yhdistyksen Läheltä lautaselle -hanke järjestää Sirkkaseminaarin torstaina 1.11. klo 18 Kivihuhdan kylätalolla Alahärmässä. Lauri Jyllilä Finsect Oy:stä kertoo hyönteiskasvatuksen hyödyistä ja visioista, markkinoinnista ja tuotannon aloittamisesta. Pääsemme myös maistelemaan tuotteita! Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Resurssiviisauteen paneudutaan tiistaina 30.10. kello 18 alkaen Karvalan nuorisoseuralla Lappajärvellä. Iltaan kutsutaan kaikkia uusiutuvasta energiasta sekä energiansäästö- ja valaistusvinkeistä kiinnostuneita yli kuntarajojen. Järjestäjinä ovat Aisaparin lisäksi Thermopolis, Lämpöässät ja Maaseutuverkosto.

Esittelyssä on Co2mmunity-hanke, joka tuo yhteisöenergian ratkaisuja Keski-Euroopasta ja kylätalon aurinkopaneeliesimerkin Alavudelta. Lisäksi kerrotaan maalämmöstä ja jaetaan energiatietoa muun muassa lamppuvalintoihin. Paikalle on kutsuttu myös Suomen älykkäin kylä -kampanjaan osallistuvat kylät Etelä-Pohjanmaalta.

Perjantaina 2.11. aamupäivällä pidetään Vimpelissä rinneravintola Välilaskussa Matkailun aamupäivä. Tilaisuudessa käydään läpi Järviseudun matkailun master planin toteumaa ja tulevaa yhteistyötä. Hankkeitaan ja organisaationsa suunnitelmia lupautuneet esittämään muun muassa Sanna Jyllilä ja Elina Järvinen SeAMK:lta ja Kraatterijärven toimijoista, Päivi Haapaniemi Nelimarkka-museolta ja Mauri Jokela Järviseutu-seurasta. Esittelyssä ovat myös Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin kuntien hankkeet. Toimitusjohtaja Seppo Saarinen tuo Etelä-Pohjanmaan Matkailun kuulumiset ja Sanna Syrjälä kertoo seudun tapahtumayhteistyöstä. Paikalla ovat myös Paikallistuntijat- ja Kylille-hankkeet ja videotallenteena Heli Siirilä Vaasan yliopiston Levón-instituutista.

Aisaparin Hevooset -hankkeella on loka-marraskuun vaihteessa useampikin tapahtuma: tiistaina 23.10. on Lapuan kristillisellä opistolla Eroon pelosta ja kilpailujännityksestä -koulutus, perjantaina 26.10. perehdytään teknologian mahdollisuuksiin Kojolan ratsupalvelut Oy:ssä ja lauantaina 3.10. on Hevosten hyvinvointi -seminaari PowerParkissa.

Kauhavalla on samaan aikaan Aisaparin kyläviikkojen kanssa meneillään Kauhava-viikot, joiden ohjelmasta löytyy runsaasti kulttuuritarjontaa kaikenikäisille. Ohjelmaan voi tutustua Kauhavan kaupungin sivulla LINKKI

Tulkaahan mukaan tilaisuuksiin!