Aisapari

Haapakoskella kokoonnuttiin digikahvilaan nuorisoseurantalolle.

Aisaparin Kylille-hanke on järjestänyt yhteistyössä Lapuan ja Järvilakeudun kansalaisopistojen kanssa digikahviloita, joiden osallistujamäärä kohoaa jo yli kolmen sadan. Yhteistyössä ovat olleet mukana myös Aijjoos-toiminta ja Eläkeliiton Lapuan yhdistys.

- Lapualla kylille tarjottiin mahdollisuus varata kahden "Digiviikon" aikana digikahvila kyläänsä ja muutamat kylät tarttuivatkin tilaisuuteen, kertoo Anna-Kaarina Perko Lapuan kansalaisopistosta.

Digikahvila on jo pidetty Poutussa, Haapakoskella ja Kauhajärvellä. Maanantaina 25.3. kello 17–19 kokoonnutaan vielä  Tiistenjoen kirjastoon ja 28.3. kello 18–20 Lakaluoman kylätalolle, Hirvijoentie 911.

Digikahvila on kahden tunnin mittainen tapahtuma, jossa tutustutaan tietotekniikan sovelluksiin ihan perusteista alkaen. Yhdessä käydään läpi arjessa tarvittavia taitoja esimerkiksi sähköisessä ajanvarauksessa ja muussa asioinnissa. Opastajana on Anna-Kaarina Perko ja paikalla on myös vapaaehtoisia vertaisopastajia.

Tapahtuma on maksuton ja kahviakin on tarjolla!

Digiviikoista digikahviloineen on tarkoitus tehdä jatkuvaa toimintaa ja niitä tullaan toteuttamaan kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Jatkossa digikahvilat voivat olla teemallisia. Ensimmäisellä kierroksella tehdään kysely, jonka mukaan jatketaan ottaen kylien toiveet huomioon.

Kahviloista digiklinikoihin

Aisaparin Kylille-hanke toteuttaa vastaavia digikahviloita myös muualla Aisaparin alueella. Kauhavalla, Lappajärvellä ja Evijärvellä ne on toteutettu yhteistyössä kansalaisopiston ja Aijjoos-toiminnan kanssa. Tarkoituksena on saada vastaavanlainen yhteistyö käyntiin myös Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston alueella. 

- Jos tiedät sopivan kouluttajan Alajärven ja Vimpelin alueelle, ota yhteyttä, toivoo kehittämissuunnittelija Päivi Kultalahti Kylille-hankkeesta.

Järvilakeuden kansalaisopiston alueella on opettajana ollut Pasi Korpimäki, joka jatkaa maalis-huhtikuulla Aijjoos-kerhoissa digiklinikoiden merkeissä. Lataa aikataulu TÄSTÄ LINKISTÄ.

- Tuo oma tabletti, tietokone tai älypuhelin mukanasi ja tule kysymään neuvoja mieltäsi askarruttaviin asioihin tai opastusta laitteiden käyttöön. Neuvonta on maksutonta ja käytössä on myös kannettava tietokone, mikäli sinulla ei ole omaa laitetta.

Pasi Korpimäki opastamassa Ylihärmän palvelukeskuksessa.