Kirjoittaja: Eeva Arpala, kehittämissuunnittelija, Aisapari ry
                   eeva.arpala@aisapari.net 

Maaseutuohjelmasta ovat nyt yhden ohjelmakauden verran  myös yhdistykset voineet hakea erityisympäristötukia. Erityisympäristötuet on tarkoitettu esimerkiksi perinnebiotooppien kunnostukseen ja monivaikutteisten kosteikkojen perustamiseen. Suurimman osan näistä tuetuista hankkeista on kuitenkin toteuttanut viljelijä. Yhdistykset eivät ole erityisesti erityisympäristötuista innostuneet. Miksiköhän?

Tähän kysymykseen lähdin hakemaan vastausta, kun aloittelin (kauan sitten....) graduni tekemistä. Töissä tulee vastaan kaikenlaista, mitä ei kuitenkaan ehdi kovin syvällisesti miettimään arjen kiireissä. Opiskelu on hyvä tapa ottaa etäisyyttä, ja katsoa arkea vähän kauempaa. Ei kaikesta kuitenkaan gradua tarvitse ruveta tekemään! Opiskelun voi ottaa vähän kevyemminkin (siitä lisää toiste).

Mutta takaisin kyliin: Kyliä on monenlaisia, ne tekevät monenlaisia asioita, ja usein törmää hyviä käytäntöjä jakaessaan vastaukseen "Tuo ei toimi meillä". Miksi ei?

Kylät ovat yhteisöjä, joita muokkaavat niiden historia, sijainti, luonto-olosuhteet, sosiaaliset rakenteet ja perinteet. Näistä muodostuu kokonaisuus ja vastaus siihenkin, miksi "tuo ei toimi meillä". Kyläyhdistykset ovat tässä kokonaisuudessa (yksi) yhteen kokoava voima - niiden tehtävät vaihtelevat edellä mainituista seikoista johtuen, mutta yleensä ne keskittyvät elinympäristön ja yhteisöllisyyden kehittämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa kylätalon tai pururadan ylläpitämistä ja juhlien järjestämistä.

Katsooko kyläyhdistys sitten ympäristön hoidon olevan omaa tehtäväkenttäänsä, ei välttämättä niinkään riipu yhdistyksestä itsestään, vaan siitä verkostosta, jonka osana yhdistys toimii. Kyläyhdistys on itsessään verkosto, joka koostuu erilaisista ihmisistä ja yhteistyökumppaneista. Verkosto ei ole staattinen, vaan siinä toimivat ihmiset muuttavat, vahvistavat tai rikkovat verkostoa. Verkosto muodostuu viime kädessä aina ihmisistä, joilla on omat päämääränsä ja resurssinsa. Tästä syystä yksikään kyläyhdistys ei ole toisensa kaltainen, ja siksi "tuo ei toimi meillä".

Erityisympäristötuissa on kyse alkujaan maatalousympäristön suojelusta ja hoidosta. Tukien avaaminen yhdistysten haettavaksi ei ole muuttanut tätä lähtökohtaa. Tuen tavoitteet ja tukijärjestelmä itsessään on suunniteltu maataloustukien lähtökohdista, eikä niissä ole huomioitu vapaaehtoispohjalta toimivien yhdistysten lähtökohtia tai resursseja. Tästä syystä tukien hyödyntäminen ei ole yhdistyksille kovin mielekästä. "Helpompi on niitellä huvikseen kuin jatkuvassa tarkastusten pelossa", kuten yksi aineistonani toimineeseen kyselyyn vastannut yhdistystoimija kirjoitti. Ja näinhän se on.

Kylien tavoitteet ja toiminta tähtää pääasiassa ihmisten, kyläläisten viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Puhtaasti ympäristön hoito ei ihan helposti istu tähän tehtäväkenttään. Kuitenkin usein ympäristön ongelmat uhkaavat myös ihmisen hyvinvointia, tai ympäristön tilan parantaminen vaikuttaa suoraan myös ihmisten viihtyvyyteen (esimerkiksi vesistöjen kunnostus). Kylän ja luonnon intressit kohtaavat, ja tällöin voi syntyä myös kyläyhdistyksessä ajatus ryhtyä toimimaan ympäristön hyväksi. Pelkästään "sammalten suojelun " nimissä ei kuitenkaan ole vielä yhtään kylähanketta toteutettu. Vai onko? Jos tiedät niin kerro!

Harva yhdistys myöskään omistaa tukikelpoisia maa-alueita. Maan vuokraaminen toimintaan, joka ei varsinaisesti tuota kyläyhdistykselle mitään, ei ole mielekästä. Lisäksi erityisesti perinnebiotooppialueet sijaitsevat usein asuttujen entisten tilakeskusten läheisyydessä, ja harva haluaa pihapiirinsä antaa vapaasti yleishyödylliseen käyttöön. Sen sijaan moni yksityinen maanomistaja, joka ei ole viljelijä, haluaisi hoitaa perinnebiotooppialueita, jos siihen olisi mahdollista saada tukea. Maaseutuohjelmasta sitä ei kuitenkaan saa.

NIissä tapauksissa, joissa kyläyhdistys on toteuttanut hankkeita erityisympäristötuella, palataan kylän verkostojen merkitykseen. jokaisessa aineiston hankkeessa oli joku tai muutama henkilö, jolla oli sisäinen palo ja ennen kaikkea asiantuntemus hankkeen alaan. Tämä henkilö löytyi joko kyläyhdistyksestä, toisesta kylällä toimivasta yhdistyksestä tai paikallisesta Leader-ryhmästä. NÄiden avainhenkilöiden avulla selätettiin byrokratia ja saatiin hankkeen vietyä läpi. Kylässä tai verkostossa, josta tällainen avainhenkilö puuttuu, "tuo ei vaan toimi".

Kyläyhdistysten osallistuminen ympäristönhoitoon riippuu siis erityisesti kylän ja sen asukkaiden tarpeista, käytettävissä olevista resursseista (ihmiset ja asiantuntijuus!) sekä tukijärjestelmän toimivuudesta. Maaseutuohjelman hallinnossa on nykyisellä ohjelmakaudella entisestään ohennettu yhdistyksille suunnattua neuvontaa, kun Leader-ryhmät pudotettiin erityisympäristöntukien hallinnosta pois. Tietämys tukimahdollisuuksista tuskin lisääntyy, ja kun tuet toimivat suhteellisin huonosti vapaaehtoistoiminnan kanssa yhteen, voi olla ettemme nytkään näe hakuryntäystä.

Mutta niitellään ainakin huvikseen! Neuvoja vapaaehtoisille ympäristönhoitajille on luvassa Aisaparistakin, kunhan saamme rekrytoitua alan neuvojan. Toivottavasti jo ensi kesänä "toimii meilläkin" !


Vinkki! Erityisesti perinnebiotoopeista kiinnostuneille suosittelen tutkija Kaisa Raatikaisen blogia "Perinnebiotooppeja tutkimassa" ,