in english

Pienissä kylissä versoo suuria ideoita


Kylien rooli merkittävinä maaseudun kehittäjinä on kasvanut vuosi vuodelta. Kylissä mietitään jatkuvasti uusia keinoja omien elinolojen parantamiseksi, minkä seurauksena vireiden kyläyhdistysten toiminta onkin tänä päivänä hyvin innovatiivista ja suunnitelmallista. Kylissä tiedetään mitä halutaan, ja miten näihin tavoitteisiin päästään.

Hyvä yhteishenki ja aktiivisuus ovat parhaita elinvoimaisuuden mittareita kylän kokoon tai sijaintiin katsomatta. Pienessäkin kylässä voi piillä suuria voimavaroja ja etäisyydet kuntakeskuksiin nähdään usein pelkkinä kannustimina oman asuinympäristön kohentamiselle.

Touhukkaat ja idearikkaat ihmiset ovat kukoistavan kylätoiminnan sielu ja sydän. Kunnon talkoohenki ja naapuriapu muodostavat vankan kivijalan menestyvälle kyläyhteisölle, josta yhteistä asuinaluetta on hyvä lähteä kehittämään asukkaiden toiveiden mukaiseksi: viihtyisäksi ja turvalliseksi, juuri meidän kylämme näköiseksi.
 



Print
 
 
Hymyhanke

AISAPARI ry

Kauppatie 109, 62200 Kauhava |
Hoiskontie 25, 62900 Alajärvi
Puhelin (06) 4342 960 | Faksi (06) 4342 961 | aisapari@aisapari.net
Banner 1  Banner 2
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin
sivukartta palaute  
© Aisapari Ry 2009, CMS: Notta Systems Oy